Aarni

Aarnin tilatarve syntyi alkuvuodesta 2021, jolloin he alkoivat pikkuhiljaa kartoittamaan potentiaalisia tilavaihtoehtoja. Tilahaku käynnistyi konkreettisesti keväällä, jolloin uusia toimitiloja lähdettiin aktiivisesti etsimään.

Aarnin liiketoiminnan kasvaessa vanhat toimitilat alkoivat jäädä pieneksi. He halusivat tilat Helsingin kantakaupungin alueelta. Tiloissa tuli olla toimistotilan lisäksi varasto-/pakkaustilaa sekä hyvä logistinen yhteys, jotta tavarankuljetus olisi mahdollisimman helppoa. Toiveena oli saada tilat joko katutasosta tai tavarahissiyhteyden päästä.

 

”Aloitimme toimitilojen etsinnän Oikotieltä, jossa olikin vastassa toimitilojen villi länsi. En osannut ennakoida, että tilat olivat monella välittäjällä välityksessä. Oli haastavaa tietää, keneen olla yhteydessä”, kertoo Aarnin toimitusjohtaja Niklas Tuokko.

 

Aarni löysi Oikotieltä kiinnostavan toimitilailmoituksen, ja jätti Bureaulle kohteesta yhteydenottopyynnön. Bureaun välittäjä oli nopeasti asiakkaaseen yhteydessä ja lähti viemään projektia eteenpäin.

 

”Bureaun välittäjän tuoma lisäarvo tilojen etsintään korostui prosessin alkuvaiheessa. Hän kartoitti tilatarpeemme ja löysi hyviä toimitilavaihtoehtoja. Säästimme omaa aikaamme, kun pystyimme hoitamaan yhteydenpidon vain yhden kontaktihenkilön kanssa. Välittäjä hoiti yhteydenpidon omistajien suuntaan ja järjesti näytöt sujuvasti”, Tuokko kertoo.

 

Aarni löysi uudet toimitilat Helsingin Kampista. Katutasossa sijaitseva toimisto helppoine tavarantoimitusmahdollisuuksineen vastasi erinomaisesti Aarnin tilatarpeeseen. Myös kohteen kohtuullinen vuokrataso helpotti vuokrauspäätöksen tekemistä.

 

”Tämän vuokrauskokemuksen perusteella voimme suositella Bureaun palveluita muillekin toimitiloja etsiville yrityksille. Saimme välittäjältä nopeaa ja sujuvaa palvelua”, kuvailee Niklas Tuokko.

Bureaun välittäjän tuoma lisäarvo tilojen etsintään korostui prosessin alkuvaiheessa. Hän kartoitti tilatarpeemme ja löysi hyviä toimitilavaihtoehtoja. Säästimme omaa aikaamme, kun pystyimme hoitamaan yhteydenpidon vain yhden kontaktihenkilön kanssa. Välittäjä hoiti yhteydenpidon omistajien suuntaan ja järjesti näytöt sujuvasti.

Niklas Tuokko Toimitusjohtaja, Aarni
Haaste Toimistotilan lisäksi tarvittiin varastointiin ja pakkaamiseen soveltuvaa tilaa, jonne on helppo kuljettaa tavaraa. Tilat haluttiin löytää Helsingin keskustan alueelta kohtuullisella budjetilla. Ratkaisu Tarpeisiin vastaava katutason toimistotila löytyi Kampista. Tila oli neliöiltään ja tilatehokkuudeltaan sopiva ja kohtuullisen hintainen. Tilan koko 234 m² Tilatyyppi Toimisto
Aarni

Aarni on suomalainen kolmen kaveruksen vuonna 2015 perustama yritys. Aarni yhdistää tuotteissaan pohjoisen luonnon kauneuden suomalaiseen tyylipuhtaaseen muotokieleen. Valikoima keskittyy luonnonmateriaaleista – puusta ja hirvennahasta – valmistettuihin kelloihin, aurinkolaseihin ja lompakoihin. Tuotteissa käytetään vain vastuullisesti tuotettuja puumateriaaleja, joista mm. visakoivu ja jalava tulevatkin täältä koto-Suomesta.

 

Viime vuosina Aarni on herättänyt suosion myös merkittävistä kaupunkipuista valmistetuilla kelloillaan. Helsingin Mechelininkadun sekä Tampereen Hämeenkadun lehmukset saivat uuden elämän rajattuina erinä Aarni-kelloja.

 

Tutustu tarkemmin Aarnin tuotteisiin

REFERENSSIT

Tutustu myös muihin asiakastarinoihimme