Mitä tehdä, jos sinulla on toimitila tyhjillään?
Tyhjä tila on mahdollisuus, ei vain kuluerä
Toimitilan jääminen tyhjilleen on monelle yrittäjälle tai kiinteistönomistajalle tuttu tilanne, joskus liiketoiminta päättyy tai siirtyy toiseen osoitteeseen, eikä seuraavaa vuokralaista tai käyttötarkoitusta ole heti tiedossa. Tällöin nousee esiin tärkeä kysymys: mitä tilalla voisi tehdä, jotta se ei seisoisi tyhjillään vain aiheuttamassa kuluja? Tyhjillään oleva toimitila voi parhaimmillaan olla myös mahdollisuus, niin vuokranantajalle kuin potentiaalisille uusille käyttäjillekin.
Ennen kuin tyhjillään olevan toimitilan jatkokäyttöä ryhdytään suunnittelemaan, on tärkeää pysähtyä miettimään omaa tilannetta ja tavoitteita. Onko tila kenties jäämässä tyhjäksi vain lyhyeksi aikaa, vai haetaanko pidempiaikaista vuokralaista? Onko tarkoituksena ottaa tila uudelleen omaan käyttöön tietyn ajan kuluttua, vai etsitäänkö sille täysin uutta tarkoitusta? Selkeä käsitys omista suunnitelmista auttaa arvioimaan, millainen käyttö tai vuokrausmuoto on realistinen ja tarkoituksenmukainen. Vasta tämän jälkeen kannattaa ryhtyä pohtimaan, miten tila saadaan tuottavaan käyttöön.
Monipuolisia mahdollisuuksia tyhjälle tilalle
Monet etsivät nykyään kevyitä lyhytaikaisia ratkaisuja tilatarpeisiin. Esimerkiksi pop-up-myymälät, tapahtumatuottajat ja pienet yritykset tarvitsevat usein väliaikaisia tiloja lyhyellä varoitusajalla. Toimitilan omistaja voi hyödyntää tämänkaltaisia tarpeita tarjoamalla tilaa joustavasti, ilman pitkiä vuokrasopimuksia.
Jos tila on varustelultaan toimiva ja siihen kuuluu esimerkiksi työpöytiä, keittiö tai hyvät verkkoyhteydet, voi siitä kehittää coworking-tilan tai jakaa sen useammalle käyttäjälle. Freelancerit, etätyöläiset ja pienyrittäjät etsivät usein rauhallisia ja kohtuuhintaisia työskentelytiloja, joita ei ole sidottu pitkiin sopimuksiin.
Toinen vaihtoehto on hyödyntää tilaa tapahtuma- tai koulutuskäytössä. Erilaiset organisaatiot ja yksityishenkilöt etsivät jatkuvasti paikkoja, joissa järjestää koulutuksia, työpajoja, joogaryhmiä tai vaikka pienimuotoisia kulttuuritapahtumia. Tällaiseen käyttöön toimitilan ei tarvitse olla erityisen suuri, kunhan sijainti ja peruspalvelut ovat kunnossa.
Jos uutta vuokralaista ei heti löydy, voi toimitilaa käyttää myös omaan liiketoiminnan kehittämiseen. Uuden tuoteidean pilotointi, showroomin perustaminen tai lisävaraston järjestäminen voivat olla järkeviä ratkaisuja, erityisesti kasvuvaiheessa. Vaikka tila olisi tällöin tilapäisesti omassa käytössä, sen markkinointi ja vuokrattavuus kannattaa silti pitää aktiivisena.
Joskus toimitila voi palvella myös yhteisöllisessä käytössä. Paikalliset yhdistykset, nuorisotoiminta tai taiteilijat voivat tarvita tilaa tilapäisesti, ja tällainen käyttö voi tuoda positiivista näkyvyyttä, rakentaa mainetta ja synnyttää uusia verkostoja.
Apua tilan hyödyntämiseen
Asiantuntevan toimitilavälittäjän apu voi olla hyödyksi monella tapaa, kun tila on tyhjillään. Oli suunnitelma tilalle jo valmiina tai vielä mietintävaiheessa, välittäjä voi auttaa tehostamaan ja nopeuttamaan vuokraamista tai auttaa pohtimaan tilan tulevaa käyttötarkoitusta. Välittäjällä on käsitys paikallisesta markkinasta ja näkemystä siitä, millaisille toimijoille tila voisi sopia – myös silloin, kun käyttötarkoitus ei ole vielä täysin selvillä. Lisäksi välittäjällä on usein valmiit markkinointikanavat ja verkostot, joiden kautta tavoittaa potentiaaliset vuokralaiset tai käyttäjät, jolloin tila saadaan nopeasti takaisin järkevään käyttöön.
Välittäjä voi myös auttaa miettimään, millaisia pieniä muutoksia tai joustoja tilassa voisi tehdä, jotta se vastaisi paremmin kysyntään, oli kyse sitten tilan jakamisesta useammalle toimijalle, lyhytaikaisesta käytöstä tai vaikka pop-up-konseptista.
Jos sinulla on toimitila vailla käyttöä, kannattaa olla matalalla kynnyksellä yhteydessä asiantuntevaan toimitilavälittäjään, joskus jo yksi keskustelu voi avata uudenlaisen näkymän tyhjän tilan mahdollisuuksiin!
Lue myös:
Miksi toimitilojen vuokraaminen tuntuu usein niin hankalalta?
Teknologia ja älytoimistot – miltä näyttää tulevaisuuden toimitila?