Novenberg Oy

Novenberg Oy aloitti uusien toimitilojen etsinnän vuonna 2021, kun he joutuivat muuttamaan entisistä tiloistaan Vallilasta kiinteistön saneeraustöiden vuoksi. Suoraan yrityksen tarpeita vastaavia tiloja oli vaikeaa löytää, mutta Bureaun välittäjän avulla Novenberg löysi uudet tilat, joista saatiin remontoimalla juuri heille sopivat tilat.   

Novenberg lähti etsimään uusia toimitiloja aktiivisesti eri nettisivujen kautta. He olivat yhteydessä useampaan eri välittäjään ja kiersivät katsomassa vapaana olevia toimitiloja näytöillä. Erään liiketilan ikkunasta Novenberg bongasi Bureaun yhteystiedot ja oli välittäjään yhteydessä.

 

Yrityksellä oli muutamia selkeitä edellytyksiä uusien tilojen suhteen. Tilan koko ja toivottu pohjaratkaisu oli mietitty valmiiksi. Tilassa tuli olla näyttelytilaksi sopivaa avaraa tilaa sekä muutamalle henkilölle rauhalliset työhuoneet.

 

Tila, josta Novenberg oli Bureauhun alun perin yhteydessä oli juuri ehditty vuokrata, mutta välittäjä alkoi kartoittamaan heille muita sopivia vaihtoehtoja. Toimitiloja käytiin katsomassa Helsingin keskustan alueella Töölössä, Kampissa sekä Punavuoressa. Lopulta sopivat tilat löytyivätkin Töölöstä, Nervanderinkadulta.

 

Uusi tila kaipasi jonkin verran remontointia, jotta se saatiin vastaamaan hyvin Novenbergin tarpeita. Muutostöistä ja niihin liittyvistä kuluista neuvoteltiin tilan omistajan kanssa. Neuvotteluja vaikeutti hieman myös Novenbergin pääomistajan vaihtuminen kesken prosessin.

 

”Yrityksemme pääomistaja vaihtui juuri vuokrasopimuksen kirjoitusaikana, joten hyvän välittäjän ansiosta sopimuksen tekoon saatiin joustavuutta, jotta kaikki asiat ehdittiin järjestelemään”, kertoo Novenbergin osakas Petteri Huomo.

 

Bureaun välittäjän avulla neuvottelut saatiin sujumaan kaikesta huolimatta ja muutostöistäkin päästiin sopimukseen. Tiloja remontoitiin kevään aikana ja Novenberg pääsi lopulta muuttamaan valmiisiin tiloihin toukokuussa 2023. Yritys oli tyytyväinen Bureaun välittäjän apuun toimitilaprosessin aikana ja käyttäisi Bureaun palveluita myös tulevaisuudessa.

 

”Yhteistyö välittäjän kanssa oli joustavaa ja kokemuksesta jäi meille kaiken kaikkiaan positiivinen fiilis. Välittäjä kuunteli tarpeitamme hyvin ja toimi nopeasti sekä selkeästi”, toteaa Petteri Huomo.

Yrityksemme pääomistaja vaihtui juuri vuokrasopimuksen kirjoitusaikana, joten hyvän välittäjän ansiosta sopimuksen tekoon saatiin joustavuutta, jotta kaikki asiat ehdittiin järjestelemään.

Petteri Huomo Osakas, Novenberg Oy
Haaste Yritys tarvitsi uudet tilat, kun edellisissä alkoi saneeraustyöt. Suoraan yrityksen tarpeita vastaavia tiloja oli haastava löytää. Haasteita toi myös yrityksen pääomistajan vaihtuminen kesken sopimusneuvotteluiden. Ratkaisu Uudet tilat löytyivät yrityksen haluamalta alueelta ja muutamilla muutostöillä ne saatiin vastaamaan yrityksen tarpeita. Välittäjän avulla myös sopimusneuvottelut saatiin onnistumaan sujuvasti. Tilan koko 203 m² Tilatyyppi Liiketila/toimisto
Novenberg Oy

Novenberg Oy on vuonna 2012 perustettu suomalainen rakennus- ja sisustusmateriaalien maahantuontiyritys. Yritys on erikoistunut ekologisten ja kestävien materiaalien maahantuontiin ja jälleenmyyntiin. Heidän tuotevalikoimaansa kuuluvat mm. Accoyan, Kebonyn ja Saturen puumateriaalit, maatiilet ja sisustustuotteet.

 

Lue lisää yrityksen toiminnasta