Relove

Relove Oy on vuonna 2016 perustettu yritys, jonka missiona on tehdä second hand -tuotteiden myymisestä ja ostamisesta vaivatonta. Konseptiin kuuluvat myös elämykselliset ravintola- ja kahvilapalvelut. Liiketoiminnan kasvaessa Relove tarvitsi uudet toimistotilat. Uusien toimistotilojen etsintä käynnistyi alkuvuodesta 2021. 

Relovella oli selkeä näkemys tilatarpeistaan ja he aloittivat tilojen etsimisen selailemalla kohdeilmoituksia netissä. Toiveena oli löytää katutasossa sijaitseva tila ja sijainniltaan toimiston tuli olla lähellä Helsingin keskustaa, jossa sijaitsevat myös yrityksen myymälät. 

 

”Laitoin alun perin kyselyn noin viidelle eri välittäjälle ja ainoastaan Bureaun välittäjä otti asiamme hoitaakseen. Välittäjä kartoitti meille useita potentiaalisia vaihtoehtoja. Tila, jonka lopulta valitsimme, oli sellainen, jota en ollut itse edes ajatellut. Se kuitenkin sopi täydellisesti meille. Bureaun välittäjä hoiti homman todella hienosti!” kertoo Relove Oyn omistaja Eero Ukkonen 

 

Bureaun välittäjä kartoitti toimistotiloja Lauttasaaresta, Helsingin keskustasta, Vallilasta, Kalasatamasta sekä Sörnäisistä. Lopulta sopiva industrial-henkinen toimistotila löytyi Lauttasaaresta osoitteesta Itälahdenkatu 22 A. Relove pääsi muuttamaan uusiin tiloihinsa maaliskuussa 2021.  

 

”Tilojen etsintä tuntui aika helpolta, kun saimme niin hyvää palvelua Bureaulta. He ottivat meidät heti tosissaan ja löysimme lopulta tarpeisiimme sopivat toimistotilat Helsingin Lauttasaaresta. Voin ehdottomasti suositella Bureaun palveluja muillekin tiloja etsiville yrityksille”, kertoo Ukkonen. 

Laitoin alun perin kyselyn noin viidelle eri välittäjälle ja ainoastaan Bureaun välittäjä otti asiamme hoitaakseen. Välittäjä kartoitti meille useita potentiaalisia vaihtoehtoja. Tila, jonka lopulta valitsimme, oli sellainen, jota en ollut itse edes ajatellut. Se kuitenkin sopi täydellisesti meille. Bureaun välittäjä hoiti homman todella hienosti!

Eero Ukkonen COB, Relove
Haaste Asiakas etsi toimistotilaa hyvien kulkuyhteyksien varrelta. Sijainnin tuli olla sellainen, että keskustan liikkeisiin oli helppo kulkea. Ratkaisu Uusi toimistotila löytyi Helsingin Lauttasaaresta, erinomaisten julkisten liikenneyhteyksien varrelta ja lyhyen ajomatkan päässä Helsingin keskustasta. Tilan koko 352 m² Tilatyyppi Toimisto
Relove

Relove Oy on perustettu vuonna 2016. Yrityksen second hand -liikkeitä sekä niiden yhteydessä olevia kahvila-ravintoloita on tällä hetkellä kaksi: Töölöntorilla ja Fredalla. Uusi liike avataan Helsingin Stockmann-tavaratalon 3. kerrokseen keväällä 2021. Lisäksi yrityksellä on verkkokauppa, jonka valikoimassa keskitytään premium-brändeihin.

 

Yrityksen arvojen keskiössä ovat vastuullisuus, kestävä kehitys sekä suunnan näyttäminen kohti kestävämpää kuluttamista. Yritys keskittyy korkeatasoisten ja laadukkaiden käytettyjen vaatteiden myyntiin ja haluaa inspiroida muita esimerkillään. Reloven kahvilan visiona on luoda kokonaisvaltainen kohtaamisten keidas, jossa arvoina korostuvat elämyksellisyys sekä viipyilevä tunnelma. Kahvilassa suositaan lähituottajia, ja valikoima koostuu kasvispainotteisista vaihtoehdoista, jotka ovat myös ympäristölle lempeämpiä. 

 

Lue lisää Reloven toiminnasta